sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

We don't have to fall in love



Perjantai

Aivan niin kuin olin uneksinutkin. Helsingin kadut ja yö. Alkoholia ja uusia kasvoja. Yksi syli, josta saan sen kaiken, mitä en aivan tavalliselta ystävältä voi edes pyytää. Hellyyttä ja lisää kaljaa.

Jackkey ottaa minut syliinsä, kantaa minua ja minä nauran. Kädet reisilläni eivät ahdista, eivät silloin, kun ne ovat Jackkeyn. Yön pimeys ei pelota, kun minua ympäröivät yökerhot ja viinan huuruiset puistot.

kaljaa, viinaa, vettä ja vettä. Aamupaino 43.5 kg

Olen niin helvetin onnellinen nyt tänään tässä.






Lauantai

Päivällä tapasin Weetä. Hän vain istui ja unelmoi paikoillaan tylsistyttäen samalla minut. Toivoin pääseväni hänestä nopeasti eroon ja takaisin Jackkeyn ja muiden luo. Jackkey soittaa ja sanoo lähtevänsä juhlimaan. Muserrun luullessani, että joudunkin loppu illaksi mummon pirttiin kutomaan sukkia ja juomaan teetä. Niin, ilman alkoholia. Lopulta Jackkey pyytää minut seurakseen ja minä heitän hyvästit Weelle. Eksymme kotibileisiin vieraalle paikkakunnalle, jota en enää loppu illasta muistakaan. Boolia, kaljaa, viinaa, minttuviinaa, salmiakkikossua ja lopulta Jack Daniels. Jackkey ja minä, juomme samasta pullosta ja vaihdamme viskisuudelmia, poltamme samoja savukkeita. Milloin istun hänen sylissään, milloin hän kantaa minua. Humala, mikä mahtava tekosyy ranskalaisille. Muut lähtevät grillille, ja kun he palaavat minä syön osuuteni palavalla halulla. Enhän minä aamulla kuitenkaan mitään muista vai mitä? Ja se mitä ei muista, ei ole koskaan tapahtunutkaan.

Jackkey ja minä rakastelimme
Enkä ole aamun jälkeen kuullut hänestä mitään.
Minusta tuntuu, että ehdin jo luulla hänestä liikoja.
Typerä tyttö.

torstai 28. heinäkuuta 2011

Something hidden




Heijastus. Vihaan sitä. Vihaan näitä silmiä. Näitä huulia. Nenää. Mahaa. Reisiä. Ainakin. Hiukset. Typerät hiukset. Oksetan itseäni. Miksi minä synnyin tälläiseksi? Näin suureksi ja rumaksi. Miksen voisi olla vain ihoa ja sulkia, kevyitä luita. Miksen voisi vain nousta lentoon...
Käperryn sänkyyn ja nyyhkytän hetken mustaan peittooni, turvapeitteeseeni. Heittäydyn lattialle ja alan punnertaa. Pakko tehdä jotain, pakko purkautua. Laitan musiikin soimaan, rähisen ja huudan mukana maitohapoille saakka.

Punapää on lomalla. Pitkään. Äskettäin istahdin miettimään, ketkä ihmiset ovat minulle rakkaita. Huomasin, että en saa heiltä keneltäkään vastakaikua. Tai huolenpitoa. Kunnes muistin Punapään.


Silti..
Olen niin yksin.

Morso puhuu tyhmiä ja minua ärsyttää. 'Alkoholi on minun kultani'. Aha, laihdutus onkin minun kultani, ajattelen ja nielen. Eihän tästä saa puhua. Olen jo puhunut liikaa, ja koska niin moni tietää jo tästäkin blogista, olen jopa miettinyt uuden luomista. En jaksa sitä, että jokaisen tupakkatauon puheenaihe on uusin päivitykseni.
Aikuinen moittii moitteetonta huonettani. Ärsyttää. Vituttaa.
Jokeri syyttää minua kaikesta, tai ainakin pukeutuu uhriksi. Aivan kuin minä en voisi pahoin ollenkaan.

Coca-cola zeroa ja vettä.
Kylkiluuni jo kurkistelevat ihon alta ja silti pelkään vaakaa. Pelkään sitä pettymyksen tunnetta, kuin putoaisi lattian läpi, kun se näyttää liian paljon.

P.s Haluan...



keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Dancing on my grave


Minun ympärilleni maailma loppuu
Kaikki mitä näen on minun kuvitelmaani
Pimeydessä kuljen tietämättäni
Tuijotan kuvitteellista peiliä, kuvitelmiani
kuviteltuja kasvojani
En edes tiedä olenko se minä
Vaiko sittenkään kukaan
Sydämeni hakkaa, hajottaa kylkiluita ja yrittää pakoon
Huohotan ja haukon ilmaa
Keltaisia kaakeleita
Vai onko
Sormeni oksennuksessa
Miten tähän päädyttiinkään?
En muista
Ja onko sillä niin väliä jos mitään ei ole
Oikeasti
Sain kuitenkin kaiken sen paskan ulos
viimeistä mustikkaa myöten
Paniikki paniikki
onkohan oikeasti, olenkohan

Ahdistus helpottaa
ja huokaisen
Enhän minä pieneen palaan piirakkaa kuole, enhän?
Kerro se minulle taas
Ja se on poissa
Ja huomenna on uusi päivä
Pääsen päiväksi pois katujen pölyyn ja materian hullunmyllyyn
Ja voin taas olla nälkäinen ja upea.


odotan innolla uutta koulua ja uusia ihmisiä.
Ja uutta harrastusta. Tankotanssia.
Mutta eniten odotan pitkiä päiviä poissa Ei-Mistään.

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Pole dance in the stars and black coffee





Neljäs päivä syömättä
Heikottaa ja kaikki näyttää ajoittain harmaalta
Mutta ruoka ei nyt ole minua varten.
Syön seuraavan kerran viikonloppuna.
Piste. Ehkä.
Kiitos kaikille huolenpidostanne, on ihana huomata, että välitätte.
Ja että teitä kiinnostaa.
Mutta minä kuitenkin osaan jo pitää huolen itsestäni.
Uskokaa jo, minä voin mainiosti.


Veljeni tulee huomenna päivävierailulle. On ihana nähdä häntä, vaikka viime
tapaamisestamme ei olekaan kuin muutama päivä. Hän on minulle niin tärkeä,
ja vaikka riitojakin on joskus, hän saa minut aina nauramaan.
Te onnekkaat, jotka omistatte sisaruksen tai useempia,
olkaa kiittollisia. Heidän kanssaan, ette ole ikinä yksin.

maanantai 25. heinäkuuta 2011

When every star fall brought you to tears again



Totuus on
En voi syödä
Kun päätän, että haluan laihtua
En voi syödä
En mitään. Koska pelkään katoavani ahmimisen ja oksentamisen kierteeseen.
En usko itseeni. En usko, että voin pitää yhden leivän yhdessä leivässä.
Siksi en voi syödä.
Mitä jos kontrollini pettää?
Ei, ei, niin ei käy.
Pysyn kaukana ruoasta ja kaikki menee hyvin.
Minä nauran ja olen iloinen.
Mutta mietin usein, kuinka paljosta joudun unelmani takia luopumaan.
Treffit ravintolassa ovat täysi mahdottomuus, popcornit elokuvateatterissa...
Niin monesta jättäydyn sivuun, jotta onnistuisin tässä.
Ainoassa asiassa jonka osaan.



Punapää, nyt puhun suoraan sinulle. Koska tiedän, että luet tämän ennemmin tai myöhemmin. Minä en aio tapattaa itseäni ja tiedän rajat, tiedän milloin laihuus ei ole enää kaunista. En aio tuhota terveyttäni tällä. En. Haluan vain sirot reidet ja kapean vyötärön, en harvoja hiuksia, kylmää ihoa ja heikkoa oloa. Joten älä huolehdi. Minä pärjään aina. Olethan sen huomannut?



Kolmas päivä syömättä, shoppailua ja kipeä nilkka.
Ostin uuden ihanan nahkatakin. Ja tavallisen valkoisen topin, sellaisen ihanan, ison
johon voisin vaikka leiriytyä, tunikan ja uudet kivipestyt tummat farkut alennusmyynnistä.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Cherry, cherry, boom boom




Paasto ja uudet pitkät satu hiukset
Perfect ♥

All the demons, all this horror

Jalkani tuskin kantavat ja minua pelottaa
omatuntoani pistelee
Haluaisin ulos
Nyt kun siellä kerrankin on niin kaunista
Haluan juosta metsässä ja vetää keuhkoni täyteen mäntyjen tuoksua ja sammalta
Mutta en voi. Olen liimattuna tähän nojatuoliin, joka ainoana jaksaa pitää minut pystyssä.
Mitä enemmän minua heikottaa, sitä palavammin haluan päästä juoksemaan, kohti vapautta
Mutta pelkään pyörtyväni ensimmäisen kilometrin kohdalla.


4o kilon kohdalla, muistan en ollu kykeväinen tekemään juuri mitään. Tai jos jotain tein se poltti minut aivan loppuun. En saanut unta öisin, vaikka kuinka sitä pyysin. Olin ahdistunut jatkuvasti. Kun joku puhuikin ruoasta siitä seurasi heti paniikki. Hätä silmissä, itkut kuntopyörällä. Kuitenkaan en koskaan pyörtynyt. En koskaan. Parhaimmillaan olin viikon syömättä, vaikka silloinkin jo asuin niin kutsutussa psykiatrisessa pienryhmäkodissa. Ja vitut. Koko kahden vuoden kestoisen laitoslapsi jaksoni aikana en ole pystynyt luottamaan yhteenkään aikuiseen siellä. Minusta tämä kertoo hyvin paljon siitä, kuinka ammattitaitoista porukkaa siellä on, jos esimerkiksi nuorisopsykiatrian poliin on vertaaminen. Mutta se siitä, minähän olen siellä vain säilössä, eikö niin?
Koska äitini ei jaksanut kamppailla kanssani. Se väsynyt nainen.
Huvittavaa on se, että minä todella tunnen jääväni yksin niiden alati vaihtuvien aikuisten seurassa, vaikka minun tulisi olla turvassa juuri siltä. Yksinjäämiseltä. Traumani pureutuu kiinni kylkiluihini.




ei minua kukaan näin rakasta
ei näillä säärillä, ei näillä käsivarsilla
Mutta ehkä. ehkä kymmenen pisteen päästä. Ehkä.
Ainaki minä itse rakastaisin itseäni
Shhh this is my threatment, I'll be okay




We all have our horrors and our demons to fight.
But how can I win, when I'm paralyzed?
They crawl up on my bed, wrap their fingers round my throat.
Is this what I get for the choices that I made?
God forgive me, for all my sins. God forgive me, for everything.



She starts her new diet, of liquor and dick.



Tottelemattomat hiukset. Äitipuoleni alkaa jo hermostua turhamaisuuttani. Niin kuin moni muukin. 
Minä ärähtelen isälle, joka keskeyttää kaunistautumis hetkeni. Nämä ovat niitä asioita, jotka minun on saatava tehdä rauhassa, ilman hoputusta, aina samalla vauhdilla ja samassa järjestyksessä.
Olenkohan hieman neuroottinen? 
Viime viikolla kävin ihotauti lääkärillä aikeissani saada edes jonkinlainen kuuri rupisen ihoni pelastukseksi, mutta turhaan sekin. Diagnoosini oli; nuoren naisen raapimis akne. Tohtori selitti sen liittyvän huonoon itsetuntoon, stressiin ja ahdistukseen. Hienoa minulla ei siis ole aknea, vain huono itsetunto joka aiheuttaa tämän neuroottisen ihoni nyppimisen jota on hyvin vaikea hoitaa. Onhan sitä jo vuosia harjoiteltu ja aina palattu samaan.
Ei kuuria, vain niitä samoja rasvoja ja e-pillereitä, jotka olen jo vuosia sitten todennut turhiksi.
Lisää stressiä ja itken automatkan takaisin sieltä jostain Ei Minnekään.

Elokuvateatterin hämy ja vieras käsi tarttuu olkapäästäni ja yrittää vetää minua lähemmäs itseään. Kavahdan ja riistän itseni otteesta. Morso tyytyy silittelemään kättäni, joka sekin tuntuu selkää raapivalta, mutta en uskalla tehdä vastarintaa. Hän istuu aivan liian lähelle. Ahdistaa. Silittelee taas käsivarttani. Ahdistaa. Tarttuu leukaani ja yrittää
Suudella?
Ahdistaa. Ahdistaa. Pudistan päätäni ja katsahdan jalkoihini. Morso irrottaa ja minun tekisi mieli paeta.



Rintaa pistää jalkojani kihelmöi heikottaa ja oksettaa
Haluaisin nukkua päiväni pois
tai vaikka kokonaisen viikon
mutta minun silmäni eivät anna periksi
Haluan irti tästä
kaikesta
Haluan nähdä kaupunkienvärivalot
Viinan huuruista
ja pilvistä


Kaipaan ihon kosketusta


Ahdistaa. Ahdistaa
Ahdistaa
En syö, en syö
Ei ahdista
Nauran ja kompuroin
Mustaa kahvia ja pepsi maxia ja litroittain vettä

perjantai 22. heinäkuuta 2011

My way to get out of it

Something beautiful, something possible...





...So don't even try to stop me now

torstai 21. heinäkuuta 2011

And I know that we'll be just fine.



Elämä on paljon helpompaa
ilman
tyhmiä ihastuksia, rakkautta, parisuhdetta
vanhempia, joiden kanssa tapella
ajatuksia tai tunteita
varsinkin ilman rakkautta.
Päivästä toiseen etsin iloisia asioita ja yritän turruttaa tuskani tunteettomuuteen
Päivästä toiseen jätän lääkkeet syömättä
Päivästä toiseen nauran kyyneleeni pois.
En enää edes itse tiedä, milloin nauruni on valheellista ja milloin aitoa syvältä kumpuavaa
En tiedä mitä tuntea. Jos en tunnekkaan mitään? Minä olen ok, uskokaa jo.





Meidän hetkemme olivat ihania ja arvokkaita
Toit minulle paljon hyvää, uskoa ja toivoa. Rakastit minua sellaisenaan, kaikkine virheineni
ja pelkoineni. Tuit minua silloinkin, kun en jaksanut uskoa meihin tai itseeni, sinun rakkauteesi.
Tulen aina muistamaan sinut sellaisena, vaikka satumme saikin niin ruman lopun, vaikka emme enää
ikinä puhuisi toisillemme. I will keep this memory of you and me. Kyyneleet silmissä nauran meidän hölmöille hetkillemme. Onnea ja surua sekaisin poskillani. This bitter sweet memory will remain. Olen surullinen, että se loppui. Mutta olen iloinen, että se oli. Kiitos ja näkemiin, sinä kuulut muistoihin.


tiistai 19. heinäkuuta 2011

One day you will believe, the time will come to bury your bitter self

Alkoholi tuo suuhuni sanoja, joita en tiennyt minulla olevan. Uusia ajatuksia ja oivalluksia. Ymmärrän, en itke Jokeria, vaan tätä yksinäisyyttä jonka hän jätti jälkeensä. Onneksi Punapää on vierelläni, ajattelen. Ilman häntä olisin varmasti loppuun palanut.Tunnit kuluvat, puheet muuttuvat raa'emmiksi. Onnen kyyneleistä, tulee tuskan pisaroita. Minä laulan oksentavalle Punapäälle " katso minun vuotavan, katso "



Punapää rukoilee Jumalaa apuun, apuun epätoivoiselle ateistille

Pikku tunnit ovat aina yksinäisiä. Laskuhumala on aina yhtä itsetuhoinen. Ahdistaa ahdistaa ahdistaa
Lääke, lääke, lääke, lääke lasken kuuteentoista ja nielen ne kaikki kerralla, hajonneen nuolen pöydästä
Pyydän apua
Kuolemaan.
Mattoveitsi hiertää läskiä
Kyyneleet valtavaat ruumisarkkuni virtana
And you can't hold back...
Ripustaudun verhotankoon
Your last breath will be the moment you realise your fate
Kuulen oman ääneni, mutten ymmärrä sitä
You have gone too far, and you know it's too late




Oksennan vaahtoa ja itkua roskakoriin kompuroin
kaikki menee mustaksi
kaadunko taas
otatko kiinni




I'll run just to see the sun
and I'll watch as light crushes all
We'll see how the cities fall on our own
See the way the vultures circle our heads
is this over?

Ymmärrä, minä yritän.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

I gave you everything to die with a smile



Jäin yksin. Sinun jälkeesi. Ja sinä et edes kykene välittämään.
Miksi siis itkisin vuoksesi?
Koska
...sinä olit kaikkeni


This room has become my hearse

tiistai 5. heinäkuuta 2011

A single breath is all I need but I wanted to crush the desire in my fist

Kesäyön viileys ja samettinen pehmeys. Pimeys pitelee minua sylissään. Tiputtelen sieluni sadepisaroita ikkunasta ja puhallan savua. Tervaa ja häkää. Kaupungin valot taittuvat tummalle taivaalle. Roikun ikkunassa, tuuli vasten kasvojani. Tärisen. En kylmästä, vaan pelosta. Tupakan punainen tulipää ainoana valonlähteenä. Mitä jos hyppäisin? Kuka minua pelastaisi

Vihaan näitä ajatuksia. Vihaan näitä kyyneliä. Vihaan.

Miksi taas
Juuri, kun olin päässyt jaloilleni ja oikeasti hymyilin
Ja nyt itken ikävästä ja yksinäisyydestä
Ahdistuskohtauksia. Punaisia puroja vatsallani. Puroja minun verestäni.
Puroista tulee jokia.
Miksi taas
Juuri, kun olin päässyt kuiville

Pakkoajatuksia, joita en tunne omikseni.
Itsetuhoisuutta ja syömättömyyttä. That's what I'm made of.

Pimeys ei koskaan tule yksin.



I want a new horizon
a setting sun that you cannot destroy
the ashes of your love will remain
dawn is set to rest

Suunnittelen lähtöä junaradalle

Shhh It's ok, you have been preparing for this your whole life.



Äidin masennus. Isän alkoholiongelma. Sairaalan pitkiä valkoisia käytäviä. Kanyylit äidin hennossa kädessä. Vanhan viinan tuoksu isän huulilla. Mummon väsyneet kasvot. Muutto. Koulukiusaajat. Ero. Yhteenpaluu. Riidat. Poliisiautojen siniset valot huoneistomme seinillä. Verinen korkokenkä. Kaljaa. Viinaa. Yksinäiset yöt. Huutoa. Itkua. Viinaa. Kaljaa. Poliiseja. Ero. Muutto. Koulukiusaajat. Äidin itsemurha yritykset. Muutto. Ja minun masennukseni. Ensi rakkaus. Ero. Syömishäiriöitä. Ensimmäinen viilto. 42 kg. Yö raiteilla. Yö sairaalassa. Ensimmäinen tyttöystävä. Riita. Ero. Uusi tyttö. Identiteettikriisi. Sosiaalityöntekijät. Ryhmäkoti. 43 kg Ero. Yksinäisyys. Masennuslääkkeet. Ahdistuskohtaukset. Identiteettikriisi. Itseinho. Ihastuminen. Hyväksikäyttö. Itsemurhayritys. Alkoholin väärinkäyttöä. Irtosuhteita. Uusi poikaystävä. Syömishäiriöitä. Huumeet. Pettäminen. 40 kg. Ero... Uusi poikaystävä. Pidennykset. Hameita. Seksiä. Paljon seksiä. Ero. Viiltoja. Itsemurhayritys. Epätoivo. Yksinäisyys. Oksennusta...

Siinä elämän tarinani.
Paljon yksinäisyyttä.
Riittävästi traumaksi, mutta ei tarpeeksi tuhoamaan minua.


En jaksa enää itkeä, enkä valittaa, olen tottunut, turtunut ja nöyrtynyt

I feel nothing.

lauantai 2. heinäkuuta 2011

And I can see our lives burn before my eyes.



Haluan siivet ja enkelin kasvot
Painaa pääni poutapilvelle
Haluan pois

...


I wish I just could fly away



And all our hope has faded.
And as the sunlight fails I watch this world slip away.
And we smiled
As we betrayed ourselves.




Olen niin väsynyt
olemaan aina yksin
popsimaan lääkkeitä
ahdistus
kyynel
tai ei
ihan sama
ahdistus



Oksennan luonaani, puolikkaan suklaapatukan
rangaistuksesi, siitä kuka olen