Se alkaa taas...

There's just too much that time cannot erase

Taivaalla on tähtiä

jokainen liian kaukana

Aina himoan kuuta taivaalta

Ja kun en sitä saa

niin, pakenen sen valoa

Kuinka minusta tuntuukaan, että en ole laisinkaan kykeneväinen pitämään mistään kiinni?

Vain syvemmälle yksinäisyyteen vajoan

Ja teen jokaisesta asiasta ongelman

Niin sitä minä teen. Olenko draama queen vai vain eksynyt lapsi

Pakko myöntää, viihdyn koulussa

Radiomäestä on tullut minulle kuin uusi koti

Olen löytänyt tuhansittain uusia ystäviä ja kavereita

Näin en ole yksin

mutta edelleen, niin kuin aina

kaipaan ihmistä, jonka käteen tarttua, jota kutsua rakkaaksi

Mutta toisaalta pelkään ja ahdistun jo ajatuksesta

Ja pakenen, kiellän tunteeni, vihaan itseäni

Ja itken itseni uneen

There is a light that never go down
there is
Is there?
Yksinäisyys tuntuu pahalta.
Se kuinka huomaat päivien kuluvan
ja katoan. Lehtien putoavan
Ja yrität muistaa milloin viimeksi olet edes vahingossa hipaissut toista ihmistä
Se tuntuu pahalta, kirpeältä ja kylmältä.

Kaipaan jotain uutta