maanantai 24. tammikuuta 2011

Hold your head up high and this pain will die.





Tukihenkilöni ja psykiatrini puhuvat hajoamisahdistuksesta. Minulla ei ole hajuakaan mitä koko sana tarkoittaa, silti se ahdistaa minua. Nielen palaa kurkussani ja yritän pitää itseni yhdessä, kun minulta kysytään, kuinka usein minulla on itsetuhoisia ajatuksia. 2 päivää sitten, minä valehtelen ääni romahduspisteessä. Totuus olisi ollut päivittäin, mutta jokin sisälläni sanoo, että pitää kaunistella, piilotella joitakin yksityiskohtia. Syömisestäni en puhu psykiatrille mitään. Tukihenkilöni arvailee syitä syömättömyydelleni. Hän arvailee minun pelkäävän että saan naisellisia muotoja. Liian lähellä. Todella lähellä.

Minulle sovitaan psykologin tutkimuksia sukupuoli-asian parissa. Olen todella tyytyväinen. Tarvitsen aikaa ja ihmisiä tuekseni etsiessäni itseäni. Jos uusi psykologi osaisi lukea minua paremmin, kuin minä, osaisi kertoa mielenterveyden ammattilaisena tilanteeni, mihin olen menossa.

Sain miedon lääkityksen ahdistukseeni. Jännittää aloittaa niiden syöminen jo huomenna. Päätös tehtiin niin nopeasti. Minulla ei ole enää mahdollisuutta muuttaa mieltäni moneen kertaan, niin kuin minulla yleensä on tapana.



Tänään kannan itseäni korkeammalla, näytän muille tulvivani voimaa ja iloa,
vaikka syön itseäni ja hataraa elämääni sisältä päin.

mustaa kahvia, vettä ja taivaallisen hyvää vanilia-teetä ♥
aamupalaksi puoli tuntia kuntopöyräilyä
-350 kcal
ei kiinteää ruokaa
farkkutalon tyttö arvioi farkkujeni kooksi 24:n ja minä loistan tyytyväisyyttäni.
Kaupungilla kävely poltti askelmittarini mukaan 100 kcal

Tänään olen ylpeä itsestäni!


1 kommentti:

SILVERDROPS kirjoitti...

Oi, toivottavasti noi ihmiset pystyy auttamaan sua :) Mua ihmetyttää, kun kaikki muut tuntuu saavan niin helposti lääkkeitä, ja mulle ei ehdoteta sitten millään, vaikka kauan oon jo psykologeilla yms. ravannut :o