lauantai 17. syyskuuta 2011

There's just too much that time cannot erase

Taivaalla on tähtiä
jokainen liian kaukana
Aina himoan kuuta taivaalta
Ja kun en sitä saa
niin, pakenen sen valoa


Kuinka minusta tuntuukaan, että en ole laisinkaan kykeneväinen pitämään mistään kiinni?
Vain syvemmälle yksinäisyyteen vajoan
Ja teen jokaisesta asiasta ongelman
Niin sitä minä teen. Olenko draama queen vai vain eksynyt lapsi


Pakko myöntää, viihdyn koulussa
Radiomäestä on tullut minulle kuin uusi koti
Olen löytänyt tuhansittain uusia ystäviä ja kavereita
Näin en ole yksin
mutta edelleen, niin kuin aina
kaipaan ihmistä, jonka käteen tarttua, jota kutsua rakkaaksi
Mutta toisaalta pelkään ja ahdistun jo ajatuksesta
Ja pakenen, kiellän tunteeni, vihaan itseäni
Ja itken itseni uneen

Ei kommentteja: