sunnuntai 6. helmikuuta 2011

I turn my face, against the sun...


...And I wish my heart could burn


Lauantai.


Vettä ja mustaa kahvia.
Clear.
Rauhottavia murskattuna pöydällä ja pilliksi käärityllä kuitilla nenään. Muutama alas kurkusta oluen kera. Entinen rakkauteni makaa vierelläni lattialla ja sopertaa jotain rullaportaista. Näin minä kuulin tapahtuneen. Todistaja kertoi minulle viime yön tapahtumista. Ainoat asiat, jotka minä muistan tuosta yöstä ovat sellaisia, joita en haluaisi muistaa. Isoja virheitä, joista seuraa vain pelkoa ja katumusta ja pelottavia ajatuksenharhailuja vääriin ihmisiin, vääriin makuuhuoneisiin. Pudistelen typerät ajatukset päästäni. En saa ajatella tälläisiä. Minä olen tehnyt lupaukseni.
Pelkäsin, että näin tapahtuisi. Ja nyt se tapahtui. Minun ei koskaan pitänyt päästää itseäni sellaiseen tilaan, että asiat voisivat valua siihen suuntaan. Olin antanut sanani ja lupaukseni ja rikkonut ne lyhyessä sekavassa hetkessä punaisten jouluvalojen alla. Olen petturi. Olen pettänyt kaikkien odotukset ja toiveet siitä, että olisin muuttunut, että olisin vihdoin kasvanut. Olen likainen. Ainoa asia, mitä voin enää tehdä oikein on olla rehellinen. Minun on pakko kertoa. Itken olemattomia kyyneleitä kuolleiden tunteiden perään, itken virheitäni. Oivallan monien asioiden, joiden olen luullut olevan hyviä, olevan virheitä. En uskalla vielä kertoa. Odotan parempaa aikaa, hetkeä, jolloin jokin ajaa ajatukseni rehellisinä sanoina ulos.







Mikään ei ole muuttunut. Minä en ole muuttunut.
Aion taistella itseni irti ja sen jälkeen en lupaa enää mitään.
 

I can not cry, I've never done
And my question now is why?

Sunnuntai.

Istun hiljaa ja kuuntelen vatsani tarinaa nälästä ja kurjuudesta. Se vaatii lisää. Vaatii toista konvehtia.
Minulla ei ole ruokahalua. Ajatuskin ruoasta oksettaa. Haluaisin vain itkeä ahdistustani, mutta en kykene. Lääkkeet tekevät minusta kylmän, sulkevat kyynelkanavani.
Hermostuneena käärin tärisevin käsin sätkää uudesta topastani. Nuuhkin sitä kuin narkomaani hasis pussiaan ja huokailen. Turrutan kuivaa suruani tupakalla ja musiikilla. Nomyn suru sävelet itkevät tänään puolestani.




1 konvehti, pieni pala Kismet patukasta,
Mustaa kahvia, coca-cola zeroa
aamupaino 42,5
Hyvä. Olen tyytyväinen. Pelkäsin lihoneeni monia kiloja alkuviikon mässäilyn takia...

Ei kommentteja: