Paha olo tulee ulos sykädyksittäin, pienissä suklaan ja kahvin makuisina ryöppyinä. Maistan suussani jälleen suklaan, sen suklaan, jonka hetkin sitten ahnaasti tungin suuhuni, jonka söin nälkääni. Iltapäivä kahvit ja kaurakeksin hippuset, syntinen suklaa patukka, kaikki yhtenä ruskeana lietteenä valkealla posliinilla, kuin aseteltuna bulimiasta kertovaa kuvaa varten. Minun ei koskaan pitänyt alentua tekemään näin. Minun ei koskaan pitäny alentua koskettelemaan kurkunkanttani, oksentamaan katumusta. Ei enää. Tällä kertaa minun piti pysyä vahvana. Ja tässä minä nyt olen. Jälleen. Vuoden takaisessa heikkoudessa, itsekurin puutteessa, himon johdattelemana, katumuksen kurittamana. Tuijotan poskille valuneita silmiäni, pelästyneitä kasvojani, kauttaaltaan vapisevaa kehoani peilistä. Vaikka lupasin, vaikka vannoin, minä olen tässä samassa syvänteessä. Taas.
Ei paastoa, ei tyytyväisyyttä. Vain katumusta ja itseinhoa
turhia toivottomia miksi-minä-syön-psyykkaamisia
kaikki nämä päivät. Kaikki nämä turhat, pilaantuneet päivät.
Tänään väsyin katumukseen ja itseinhoon
ja päädyin oksentamaan senkin vähän jotka pilasivat Clear-paastoni.
Aivan, olen keksinyt paastolleni nimen. Clear - puhdas, vapaa
Kun en ole sortunut yhteenkään palaan, yhteenkään haukkaisuun leivästä päiväni on Clear.
Ehkä tämä kertoo pakkomielteisyydestäni, sillä en koe onnistuneeni, ellei päiväni ole täysin Clear!
Täysin muruton ja mauton päivä pelkillä nesteillä tyydytettynä.
Mustaa kahvia, pepsi maxia, salmiakki kossua ja suklaata oksennettuna.
Ei kuntopöyräilyä, aamulaiskottelua ja hyötyliikuntaa vain.
En ymmärrä, miksi aamut ovat minulle nykyään niin kovin vaikeita,
laiskoja ja hitaita, vaikka heräsin aamu kuudelta pirteänä polkemaan
kuntopöyrää ja todella nautin aamuista hiljaisessa keittiössä kahvia juoden.
Ehkä se johtuu hajamielisestä nukkumatista, joka usein unohtaa minut oman onneni nojaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti