Kysyn häneltä onko tässä enää toivoa
Hän vastaa ettei tiedä
Hän on väsynyt välimatkaan
Niin kuin minäkin
Olen mustasukkainen
Niin mustasukkainen, että sydäntäni kylmää.
aivan, kuin sisälläni olisi raaka murha
En kestä
Lyön pääni lasii, taitan kehoni puukolla ja raavin vanhat arpeni auki
En jaksa olla vahva enää, nyt on pakko
tuntea edes jotain muuta, kuin surua
mattoveitsi kurkulla
Itken tunteja ja turvaudun siihen ainoaan ystävääni, joka sekin on eloton. Ja ainoa, joka minua on koskaan kuunnellut ja halannut, olen ollut surullinen
En syö. En pysty enää. Kuihdun taas, toivottavasti tällä kertaa pois.
Missä on minun sylini? Missä on minun paikkani
Mihin olenkaan kadottanut kaikkeni...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti