sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

All the demons, all this horror

Jalkani tuskin kantavat ja minua pelottaa
omatuntoani pistelee
Haluaisin ulos
Nyt kun siellä kerrankin on niin kaunista
Haluan juosta metsässä ja vetää keuhkoni täyteen mäntyjen tuoksua ja sammalta
Mutta en voi. Olen liimattuna tähän nojatuoliin, joka ainoana jaksaa pitää minut pystyssä.
Mitä enemmän minua heikottaa, sitä palavammin haluan päästä juoksemaan, kohti vapautta
Mutta pelkään pyörtyväni ensimmäisen kilometrin kohdalla.


4o kilon kohdalla, muistan en ollu kykeväinen tekemään juuri mitään. Tai jos jotain tein se poltti minut aivan loppuun. En saanut unta öisin, vaikka kuinka sitä pyysin. Olin ahdistunut jatkuvasti. Kun joku puhuikin ruoasta siitä seurasi heti paniikki. Hätä silmissä, itkut kuntopyörällä. Kuitenkaan en koskaan pyörtynyt. En koskaan. Parhaimmillaan olin viikon syömättä, vaikka silloinkin jo asuin niin kutsutussa psykiatrisessa pienryhmäkodissa. Ja vitut. Koko kahden vuoden kestoisen laitoslapsi jaksoni aikana en ole pystynyt luottamaan yhteenkään aikuiseen siellä. Minusta tämä kertoo hyvin paljon siitä, kuinka ammattitaitoista porukkaa siellä on, jos esimerkiksi nuorisopsykiatrian poliin on vertaaminen. Mutta se siitä, minähän olen siellä vain säilössä, eikö niin?
Koska äitini ei jaksanut kamppailla kanssani. Se väsynyt nainen.
Huvittavaa on se, että minä todella tunnen jääväni yksin niiden alati vaihtuvien aikuisten seurassa, vaikka minun tulisi olla turvassa juuri siltä. Yksinjäämiseltä. Traumani pureutuu kiinni kylkiluihini.




ei minua kukaan näin rakasta
ei näillä säärillä, ei näillä käsivarsilla
Mutta ehkä. ehkä kymmenen pisteen päästä. Ehkä.
Ainaki minä itse rakastaisin itseäni
Shhh this is my threatment, I'll be okay




We all have our horrors and our demons to fight.
But how can I win, when I'm paralyzed?
They crawl up on my bed, wrap their fingers round my throat.
Is this what I get for the choices that I made?
God forgive me, for all my sins. God forgive me, for everything.



1 kommentti:

läheinen kirjoitti...

mulle oot rakas. oikeesti.