Tottelemattomat hiukset. Äitipuoleni alkaa jo hermostua turhamaisuuttani. Niin kuin moni muukin.
Minä ärähtelen isälle, joka keskeyttää kaunistautumis hetkeni. Nämä ovat niitä asioita, jotka minun on saatava tehdä rauhassa, ilman hoputusta, aina samalla vauhdilla ja samassa järjestyksessä.
Olenkohan hieman neuroottinen?
Viime viikolla kävin ihotauti lääkärillä aikeissani saada edes jonkinlainen kuuri rupisen ihoni pelastukseksi, mutta turhaan sekin. Diagnoosini oli; nuoren naisen raapimis akne. Tohtori selitti sen liittyvän huonoon itsetuntoon, stressiin ja ahdistukseen. Hienoa minulla ei siis ole aknea, vain huono itsetunto joka aiheuttaa tämän neuroottisen ihoni nyppimisen jota on hyvin vaikea hoitaa. Onhan sitä jo vuosia harjoiteltu ja aina palattu samaan.
Ei kuuria, vain niitä samoja rasvoja ja e-pillereitä, jotka olen jo vuosia sitten todennut turhiksi.
Lisää stressiä ja itken automatkan takaisin sieltä jostain Ei Minnekään.
Elokuvateatterin hämy ja vieras käsi tarttuu olkapäästäni ja yrittää vetää minua lähemmäs itseään. Kavahdan ja riistän itseni otteesta. Morso tyytyy silittelemään kättäni, joka sekin tuntuu selkää raapivalta, mutta en uskalla tehdä vastarintaa. Hän istuu aivan liian lähelle. Ahdistaa. Silittelee taas käsivarttani. Ahdistaa. Tarttuu leukaani ja yrittää
Suudella?
Ahdistaa. Ahdistaa. Pudistan päätäni ja katsahdan jalkoihini. Morso irrottaa ja minun tekisi mieli paeta.
Rintaa pistää jalkojani kihelmöi heikottaa ja oksettaa
Haluaisin nukkua päiväni pois
tai vaikka kokonaisen viikon
mutta minun silmäni eivät anna periksi
Haluan irti tästä
kaikesta
Haluan nähdä kaupunkienvärivalot
Viinan huuruista
ja pilvistä
Kaipaan ihon kosketusta
Ahdistaa. Ahdistaa
Ahdistaa
En syö, en syö
Ei ahdista
Nauran ja kompuroin
Mustaa kahvia ja pepsi maxia ja litroittain vettä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti