Minun ympärilleni maailma loppuu
Kaikki mitä näen on minun kuvitelmaani
Pimeydessä kuljen tietämättäni
Tuijotan kuvitteellista peiliä, kuvitelmiani
kuviteltuja kasvojani
En edes tiedä olenko se minä
Vaiko sittenkään kukaan
Sydämeni hakkaa, hajottaa kylkiluita ja yrittää pakoon
Huohotan ja haukon ilmaa
Keltaisia kaakeleita
Vai onko
Sormeni oksennuksessa
Miten tähän päädyttiinkään?
En muista
Ja onko sillä niin väliä jos mitään ei ole
Oikeasti
Sain kuitenkin kaiken sen paskan ulos
viimeistä mustikkaa myöten
Paniikki paniikki
onkohan oikeasti, olenkohan
Ahdistus helpottaa
ja huokaisen
Enhän minä pieneen palaan piirakkaa kuole, enhän?
Kerro se minulle taas
Ja se on poissa
Ja huomenna on uusi päivä
Pääsen päiväksi pois katujen pölyyn ja materian hullunmyllyyn
Ja voin taas olla nälkäinen ja upea.
odotan innolla uutta koulua ja uusia ihmisiä.
Ja uutta harrastusta. Tankotanssia.
Mutta eniten odotan pitkiä päiviä poissa Ei-Mistään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti