Elokuvateatterin hämy ja suklaalla kuorrutettuja pop corneja. Pieni paketti, sellainen paketti, jonka kuka tahansa muu olisi syönyt onnessaan hyvällä omatunnolla, mutta minä... Minun piti vain maistaa muutama. Olisi pitänyt jo oppia ja muistaa, olla kerrankin antamatta sitä pikkusormea vatsassani kurnivalle makeannälälle. Muutamasta tulikin nopeasti puoli pakettia ja hirveä itseinho. Makeannälkä ja tekosyyt veivätkin koko käden. 'Anteliaasti' jakelin popcorneja omasta paketistani koko seurueelle, tosin vain siksi, että en söisi kaikkea. Itsekäistä syistä siis. Miksi juuri tänään... syntymäpäiväni, päälläni 45 kilon rajan rikkomisen kunniaksi hankittu kauan haluttu lahja, joudun tuntemaan tälläistä vihaa ja pettymystä itseäni kohtaan. Nyt jos vain saisin lähtisin juoksemaan. Juoksisin niin kovaa, kuin vain väsyneistä jaloistani pääsisin. Juoksisin niin kovaa, että murheet ja itseinho jäisivät jälkeen. Rääkkäisin itseni maitohapoille. Se olisi sopiva rangaistus. En ikinä tule saavuttamaan tavoitteitani tällä vauhdilla! Paino on pysynyt liian pitkään 44 ja 45 kilon välissä poukkoillen. Ärsyttää. Ärsyttää. Ylitse kaiken. Olen varma, että hypin ja kävelen ympyrää koko yön. Katumus on liian suuri. Paastoan huomisen. Paastoan todella. Mustaa kahvia, teetä,vettä ja kuntopöyrää seuraavat kaksi päivää, jos vain uskallan luvata. Jos vain minua ei pakoteta syömään. Lupaan itselleni makirullia sunnuntaina, jos pysyn nyt tavoitteissani, jos pidän jokaisen suupalan kaukana ahnaasta suustani.
Mehua puoli lasia, vettä, kahvia ja
niitä helvetin popcorneja
yhteensä 200-250 kcal
Olen pettynyt itseeni.
Ja pahinta on, että haluaisin lisää ruokaa. Mietin jaksanko tälläistä.
Mietin paahtoleipää ja luovuttamista. Mietin viime kesää, viime kesän uhkeita muotojani
ja unohdan nämä ajatukset.
Tällä kertaa minä onnistun!
Voimia ja uskoa myös teille muille, jotka taistelette
kanssani tässä samassa sodassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti