I was alone, Falling free,
Trying my best not to forget
What happened to me,
What happened as I let it slip.
Itken peiton alla tuskaista itkuani. Käperryn yhä pienempään kerään, kuin siili vaaran uhatessa. Mä oon sairas, sairas hullu! oon täynnä sairautta! Nyt sen tajuan, nyt sen hyväksyn. Se on uusiutunut jälleen. Pikku poika kysyy mikä minulla on, sanoo että voin kyllä kertoa hänelle. Rakas... mä epäilen et mun anoreksia uusiutuu ajattelen sanovani ja täytyn taas kyynelistä, enkä saa sanaa suustani. Itken ja huudan, haluaisin syödä, haluaisin olla normaali! Miksi minä tunnen näin, miksi nään itseni niin lihavana vaikka olen selkeästi alipainoinen? Miksi peilit valehtelevat minulle? Miksi en vain voi elää, kuten muutkin, nauttia ruuasta ilman syyllisyyttä?! En tiedä, mikä minun on, mikä sai minut yhtäkkiä ajattelemaan näin, mutta sen tiedän, että olen sekaisin. Henkisesti olen täysi kaaos. Minusta on tullut erittäin tunneherkkä. Itken melkein jokaisesta asiasta, saan hillittömiä raivareita ja välillä nauran hysteerisesti vedet silmissä. Yritän perustella sillä tämänkin kohtauksen, vakuuttaa itselleni, että kaikki on ihan ok. Kaikki hyvin, rauhotu, hengitä, sisään, ulos, sisään, ulos.. noin. mä en oo sairas. Minua pelottaa, en tiedä mitä minulle on tapahtumassa.
Trying my best not to forget
What happened to me,
What happened as I let it slip.
Itken peiton alla tuskaista itkuani. Käperryn yhä pienempään kerään, kuin siili vaaran uhatessa. Mä oon sairas, sairas hullu! oon täynnä sairautta! Nyt sen tajuan, nyt sen hyväksyn. Se on uusiutunut jälleen. Pikku poika kysyy mikä minulla on, sanoo että voin kyllä kertoa hänelle. Rakas... mä epäilen et mun anoreksia uusiutuu ajattelen sanovani ja täytyn taas kyynelistä, enkä saa sanaa suustani. Itken ja huudan, haluaisin syödä, haluaisin olla normaali! Miksi minä tunnen näin, miksi nään itseni niin lihavana vaikka olen selkeästi alipainoinen? Miksi peilit valehtelevat minulle? Miksi en vain voi elää, kuten muutkin, nauttia ruuasta ilman syyllisyyttä?! En tiedä, mikä minun on, mikä sai minut yhtäkkiä ajattelemaan näin, mutta sen tiedän, että olen sekaisin. Henkisesti olen täysi kaaos. Minusta on tullut erittäin tunneherkkä. Itken melkein jokaisesta asiasta, saan hillittömiä raivareita ja välillä nauran hysteerisesti vedet silmissä. Yritän perustella sillä tämänkin kohtauksen, vakuuttaa itselleni, että kaikki on ihan ok. Kaikki hyvin, rauhotu, hengitä, sisään, ulos, sisään, ulos.. noin. mä en oo sairas. Minua pelottaa, en tiedä mitä minulle on tapahtumassa.
Taas olen äidin luona, ja täällä tulee tietenkin syötyä. Liikaa. Luonnollisesti liikaa. Saan olla ylpeä itsestäni, että sain pidettyä itsekurini jopa niinkin hyvin, etten syönyt koko päivän aikana kuin ainoastaan pari pistaasipähkinää, 3 palaa suklaata, pari suolatikkua, pari oliivia ja tähän lisäksi niitä asioita, jotka ovat paastonkin aikana sallittuja, eli kahvia, vettä ja teetä. Silti minua harmittaa, kun minun piti tänään paastota. Enkä taaskaan pystynyt vastustamaan kiusausta maistaa sitä erikoista suklaata keittiön pöydällä. Palasta tuli jälleen kaksi palaa, ja kahdesta kolme. Mutta se jäi sentään siihen.
Huomenna menen töihin. Ihanaa. Pakko kävellä, tehdä jatkuvasti fyysisesti raskasta työtä, eikä ole aikaa ruokatunteihin, aamupaloihin ikään kuin koskaan edes aamulla söisin ja työpäivä aina matkoineen kestää melkeimpä koko päivän. Tämän jälkeen olen myös taas hitusen lähempänä tavoitteitani, laihtumista ja järjestelmäkameraa. Enhän minä palkatta raada!
God dammit... Tästä blogin kirjoittamisestakin on tullut joka iltainen rutiini,
niin rutiini, että sanojen luovuus karsiutuu. Pitäisi kirjoittaa jotain
uutta. Uusia runoja, että voisin julkaista niitä tännekin.
Nyt saatte tyytyä vain suosikkibändieni lyriikoihin.
And I was just thinking should I write this Blog in english
be cause the most of the visitors are from U.S? WTF people...
And if the most of visitors are from U.S they may be more interested of my blog than Finns dudes...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti