How can you say
I go about things the wrong way
I am Human and I need to be loved
Just like everybody else does
The Smiths - How soon is now
Rakastan tätä kappaletta.
Ei sanoja, ei ajatuksia. Yritän täyttää tyhjän mieleni musiikilla, niiden sanoituksilla. Olen taas aivan poikki. Silmät sisään päin painuneina näytän aivan väsyneeltä yksinhuoltaja isältä, jolla ei ole ollut aikaa parturiin. Tai vieroitusoireista kärsivältä narkkarilta. Kasvot valkoiset kuin haamulla, mustat silmänaluset, hiukset sekaisin poltan päiväni viimeisintä tupakkaa, joka ei maistu enää miltään. Ihmettelen sitä, kuinka en enää maista mitään, saati sitten tunne nälkää. Ennen, kun söin vielä normaalisti mahani huusi ruokaa aina niihin aikoihin, kun olin tottunut syömään. Nyt saan odottaa monta päivää, ennen kuin se edes kerran murahtaa tyytymättömyyttään. Sen lisäksi, etten tunne nälkää, minun ei yhtään tee mieli syödä. Yksikin katsahdus alas päin jalkoihini ja lasken leivän pöydälle. En halua syödä. En tänään, enkä huomenna. Pelkään, että tästä alkaa loputon syömättömyyden kierre, etten lopulta pysty syömään, kuin itkien. Pelkään, että tätä menoa todella sairastun syömishäiriöön.
Työpäivän jälkeen jäin kaupungille notkumaan. Yksin. Päämäärättömästi kiertelemään pikku kaupungin vähäisiä kauppoja. Ihan vain, jotta en joutuisi äidille, toisin sanoen syömään. Nyt saatoin valehdella syöneeni kaupungilla ja kieltäytyä iltapalasta, ilman, että äitini epäilykset heräisivät vahvempina eloon.
Peilejä, heijastavia pintoja joka puolella. Ahdistaa. Miksi niitä on niin paljon? Miksi juuri nyt, kun minulla on päälläni läskiahdistus ja pilli farkut, jotka saavat minut näyttämään entistä pyöreämmältä, niiden väljähtäneiden muotojen takia. Haluaisin vain olla rauhassa itseltäni, olla kerrankin ajattelematta itseäni ja ulkonäköäni. Mihin ovat kadonneet kaikki syvälliset ajatukseni maailmankaikkeudesta ja elämästä? Onko ruoka, tai ruuattomuus, laihduttaminen ja läskireiteni todella vallanneet mieleni niin, ettei siellä ole enää tilaa muulle..? Ei edes rakkaalle Pikku pojalleni tai Enkelille...?
Where is my mind?
vettä, kahvia, puolen litran pullo Pepsi maxia, purkkaa ja pari pastillia.
Ei ruokaa. Ei tyytyväisyyttä, ei ylpeyttä. Pieni onnistumisen tunne vatsanpohjassa, ei muuta.
Ei näillä reisillä ja mahalla voi tuntea tyytyväisyyttä. Ehkä, jos olen huomisenkin syömättä saatan
tuntea taas sen keveyden ylpeydestä. Mutta vain ehkä. Yritän kuitenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti