Luumurahkan tuoksu, uunissa pullan päälle sulaneen sokerin tuoksu ja ennen kaikkea omaan sänkyynsä kadonneen Kulkurin parfyymin tuoksu tyynylläni. Käperryn pieneksi keräksi ja painan pääni tyynyyn, suljen silmäni ja hengitän hänen tuoksuaan. Kuinka voinkaan ikävöidä häntä jo nyt? Ehkä takerrun häneen liikaa. Hänelle minä aina ensimmäisenä kerron hölmöjä juttujani, kuinka onnistuneesti olin kähveltänyt kaupasta kyniä, minkälaiset uusista hiuksistani tuli, hänelle minä vuodatan pahaa oloani. Koska hän on ainoa. Ainoa, joka edes vaikuttaisi olevan kiinnostunut onko minulla eripari sukat vai ei.
Mutta ei, minä en voi rakastua. Minä en voi olla sellainen. En saa.
Nousen portaita raskain askelin. Heikottaa ja suussa maistuu paska. Voihkaisen ja katsahdan peiliin. Kupliva harmaus, raskas tummuva puuro peittää kuvajaiseni ja horjahdan taakse päin. Hetken luulen pyörtyväni kunnes huone taas kirkastuu. Syömättömyys todella vie voimia.
Luumurahka pullia, tavallisia pullia, luumurahkapiirakkaa murotaikinassa. Mummo ja vaari ovat huomenna tulossa käymään ja minä kulutan iltaani taikinaa pyörittelemällä, polttamalla sormiani uunin teräviin reunoihin, ihan vain heitä varten.
Neljäs päivä syömättä. Paino edelleen 43.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti